X

Omien toiveiden unelmakotiin

Kuopion Valkeisenlammen rannalla sijaitseva vuonna 1910 rakennettu linnamainen ja monimuotoinen sairaalarakennus peruskorjattiin 42 asunnon Lujakotikohteeksi. Peruskorjaus valmistui valmistui tämän vuoden tammikuussa. As Oy Lääninlääkäri on upea arvo kohde, joka on jo vuosisadan seisonut maamerkkinä Kauppakadun päässä. Kohteen asunnot myytiin kahdeksan kuukautta ennen kohteen valmistumista.

Kuopion asiakastarina 1

Nyt pääsimme haastattelemaan yhtä onnekasta pariskuntaa, Eija ja Juha Karppasta, jotka onnistuivat saamaan itselleen Lujakodin Asunto Oy Lääninlääkäristä. Karppasen pariskunta oli tullut Siilinjärveltä lenkkeilemään Valkeisenlammen ympäristöön, jossa huomasivat jo vuosia ihailemansa rakennuksen muuttuvan asunnoiksi, jotka olivat varattavissa. Asuntokaupat tehtiin tammikuussa 2021 ja uuden kodin valmistumisen odottaminen oli edessä.

Mutkaton asuntokauppa

Kaupanteossa asunnonhankkijoita ilahdutti tunne siitä, että heitä kuunneltiin ja heidän mielipiteensä ja kysymyksensä otettiin huomioon. Asuntokauppaa pariskunta on tehnyt aiemminkin ja kokemusta asuntokaupasta on kertynyt.

– Kaupanteko Lujakodista onnistui mutkattomasti ja se oli kokonaisuudessaan hyvin onnistunut, yhteyttä pidettiin puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Positiivista yhteydenpidossa oli, että yhteyden sai aina tarvittaessa, kuvailee Juha Karppanen.

Asiakkaan toiveiden huomiointi

Karppaset ottivat avukseen sisustuksen suunnitteluun sisustussuunnittelijan. Muutoksiin mahdollistava aikataulu oli Karppasilla tiukka, sillä kohde oli edennyt vaiheeseen, jossa valinnat ja muutokset oli tehtävä muutamassa viikossa. Selkeiden toiveiden perusteella valinnat ja muutokset saatiin sovittua rakentajan kanssa ja suunnitelmat päivitettiin toiveiden mukaisiksi.

Lääninlääkäri sisustus

– Asunnon valmistuttua pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme kevättalven aikana. Muutto oli suunniteltu todella hyvin Lujatalon puolelta, sanoo Karppasen pariskunta. Kiitosta muuttojärjestelyistä saivat niin muuttofirman työntekijät, sähkömiehet kuin myös rakennusmiehet, jotka auttoivat verhotankojen, peilin ja muiden kiinnitystä tarvitsevien tavaroiden kanssa.

– Koimme asunnon oston kokonaisuutena, jossa meille tarjottiin kokonaisvaltaista apua ensimmäisestä kontaktista muuttohetkeen asti. Meille Lujakoti -asunnonostajina välittyi tunne, että meitä arvostetaan ja kuunnellaan, eikä jätetä yksin, Karppaset kiittävät.

Vuokralta omaan kotiin

Teatterialalla työskentelevä Sanni Naukkarinen muutti Tampereelta Riihimäelle työn perässä. Hän asui aluksi rakenteilla olevan Asunto Oy Riihimäen Kotipesän vastapäätä vuokra-asunnossa, sitten alkoi oman ensiasunnon etsintä.

– Huomasin, että mukavalle ja jo tutulle alueelle rakennetaan uutta kerrostaloa ja myynti-ilmoituksen nähtyäni otin yhteyttä Aitoasuntojen kiinteistönvälittäjä Marja Maliniin. Siitä se ostoprosessi uuteen rakenteilla olevaan asuntoon alkoi!

Asiakastarina Lujakoti

 

– Marja on aivan ihana välittäjä, joka opasti kaikessa hyvin. Vuoden odotuskin tuntui lyhyemmältä, kun tietoa hankkeen etenemisestä tuli kiitettävästi myös rakennusliikkeeltä.

– Totta kai minua ensiasunnon, ja vielä uuden asunnon, ostoprosessi hieman jännitti, kun asuntoa ei pystynyt näkemään valmiina, eli. ostin asunnon ns. paperilla.

Sanni kertoi, että on itse kiinnostunut sisustamisesta ja oman kodin hän haluaa sisustaa huolella. Hän oli tyytyväinen, että pääsi vaikuttamaan materiaaleihin ja teetti joitakin muutostöitäkin. Sanni kertoi, että materiaalivalinta- ja muutostyöprosessit sujuivat hyvin Lujatalon tuotantoinsinööri Joni Leanderin kanssa.

 

Lujatalon Lujakotimies auttaa asukkaita valmistumisen yhteydessä, luovutuksen jälkeen viikon verran asukkaiden taulujen ja valaisimien kiinnittämisessä.

 

Sannin sanoin

Asunnon pohjaratkaisu on minulle juuri hyvä ja näin ollen sain ihanan Kotipesän itselleni. Välittäjä antoi myös minulle hyviä ja käytännöllisiä ideoita muutostöihin.

Avaintenluovutuksen jälkeinen Lujakotimies-palvelu oli piste iin päällä eli koko ostoprosessista jäi hyvä mieli ja uusi kotini on mahtava!

 

Tutustu myös Lujakodin blogiin!

Kirjoittaja, sisustussuunnittelija -yrittäjä ja opettaja Riitta Bergman on tottunut sisustamaan luovasti ja joustavasti. Monessa mukana ollut esteetikko pyrkii aina tekemään kauneutta ympärilleen, suhtautuen sisustamiseen käytännönläheisesti ja järjestyksestä nauttien.

Lue lisää >