X
Julkaistu: 03.09.2026

Kannattaako kodin ostamista odottaa korkojen takia? Näin selvität vaikutuksen omaan talouteesi

Korkojen laskua voi odottaa, mutta tulevaa korkotasoa ei voi tietää varmasti. Sen sijaan voit selvittää, mitä korkojen muutos tarkoittaisi euroina juuri omassa taloudessasi, ja olisiko sillä lopulta ratkaiseva vaikutus kodin ostopäätökseen.

Kun kodinvaihto alkaa tuntua ajankohtaiselta, korkotaso nousee helposti yhdeksi päätöksen suurimmista kysymyksistä. Entä jos korot vielä laskevat? Kannattaisiko uuden kodin ostamista odottaa?

Tulevaa korkokehitystä ei voi tietää varmasti. Sen sijaan voidaan selvittää jotain paljon hyödyllisempää: mitä koron muutos tarkoittaisi euroina juuri omassa taloudessa.

Mitä yhden prosenttiyksikön ero tarkoittaa?
Otetaan esimerkiksi 250 000 euron annuiteettilaina, jonka laina-aika on 25 vuotta.

Esimerkkilaskelma

Jos korko olisi neljän prosentin sijaan kolme prosenttia, kuukausierä olisi tässä esimerkissä noin 134 euroa pienempi.

Vuodessa eroa syntyisi noin 1 600 euroa.

Laskelma on suuntaa-antava esimerkki 250 000 euron annuiteettilainasta 25 vuoden laina-ajalla. Se ei sisällä muita lainakuluja eikä ole lainatarjous. 

Entä jos odotan vuoden?
Tässä kohtaa korkopohdinnasta tulee kiinnostava. Jos odottamisen ajatuksena on esimerkiksi yhden prosenttiyksikön alempi korko, kannattaa kysyä itseltään, kuinka suuri vaikutus noin 134 eurolla kuukaudessa olisi omaan päätökseeni? Samalla vuoden aikana voi muuttua moni muukin asia kuin korko. Myynnissä olevien asuntojen määrä, asuntojen hinnat, kysyntä ja nykyisestä kodista saatava hinta voivat kaikki kehittyä eri suuntiin. Siksi myöhempi alempi korko ei yksin kerro, olisiko myöhempi ajankohta kokonaisuutena parempi hetki vaihtaa kotia.

Laina kannattaa laskea myös korkeammalla korolla

Pankit tarkastelevat asuntolainan hakijan maksukykyä myös tämänhetkistä korkotasoa korkeammalla korolla. Finanssivalvonnan suosituksen mukaisessa kuormitetussa maksuvaralaskelmassa korkona käytetään vähintään kuutta prosenttia ja takaisinmaksuaikana enintään 25 vuotta. Kuormitettujen yhteenlaskettujen, kaikki lainat huomioivien velanhoitomenojen tulisi Finanssivalvonnan suosituksen mukaan jäädä enintään 60 prosenttiin nettotuloista.

Tarkoituksena on varmistaa, ettei oma talous ole riippuvainen vain tämän päivän korkotasosta. Samaa ajatusta voi hyödyntää myös itse: sen sijaan, että tekisi päätöksen yhden korkoluvun perusteella, kannattaa katsoa miltä oma talous näyttäisi useammassa eri tilanteessa.

Kolme lukua, jotka kannattaa selvittää
Jos uusi koti kiinnostaa, pankilta kannattaa pyytää laskelma ainakin kolmesta asiasta:

  • Paljonko uutta lainaa tarvitsisit?
  • Mikä olisi lainan kuukausierä eri korkotasoilla?
  • Kuinka paljon rahaa jäisi asumismenojen jälkeen muuhun elämiseen?

Kun nämä luvut ovat tiedossa, kysymys ei enää ole vain “laskevatkohan korot?”.

Parempi kysymys on: Kuinka paljon korkojen pitäisi laskea, jotta odottaminen muuttaisi omaa tilannettani olennaisesti?

”Asunnon hankinta tulee perustua omaan tarpeeseen, eikä sen hetken korkomarkkinaan. Asuntolainojen laina-ajat ovat hyvin pitkiä, joten oikean ajankohdan valinta peilaten ainoastaan korkomarkkinaan tai sen ennustamiseen, on mahdotonta.  Pitkä kiinteä korko‍ lukitsee lainasi maksuerän ja koron jopa 25 vuodeksi. Asuntolainan tyypillinen laina-aika on 20-25 vuotta, mutta nyt myös pidemmät laina-ajat ovat mahdollisia, jopa 40 vuodeksi. Voit keskustella pidemmästä laina-ajasta lainaneuvottelussa. Siinä käydään yhdessä läpi tärkeimmät näkökulmat, jotka pidemmän laina-ajan valitsemisessa tulee huomioida.” – Juulia Koro, Asiakkuuspäällikkö, rahoitus, OP Pirkanmaa


Mietityttääkö kodin ostaminen vielä? 

Kokosimme yhteen tietoa koroista, rahoituksesta, nykyisen kodin myynnistä ja uuden kodin kustannuksista, jotta päätöstä ei tarvitse tehdä oletusten varassa.

Selvitä faktat››


Entä jos nyt on oikea hetki?

Tutustu muuttovalmiisiin Lujakoteihin››


Elämä ei odota. Älä sinäkään.

Lisää uutisia