Yhtiölaina on monella tapaa joustava ja mahdollistava tapa rahoittaa oma tai sijoitusasunto. Etenkin ensiasunnon ostajalle yhtiölaina voi olla reitti omaan kotiin ilman suurta lainataakkaa tai tarvetta pankkilainalle.
Yhtiölainan suurin etu on sen tarjoama mahdollisuus päästä kiinni asuntoon pienemmällä omarahoitusosuudella. Usein alkuvaiheessa maksetaan vain korkoja, ja varsinainen lyhennys alkaa vasta vuoden kuluttua valmistumisesta. Tämä antaa liikkumavaraa esimerkiksi kodin kalustamiseen tai muihin asumisen alkuvaiheen kustannuksiin.
– Yhtiölainan ansiosta asuntoon pääsee kiinni pienemmällä pääomalla, eikä omaa pankkilainaa välttämättä edes tarvita. Lisäksi yhtiölaina ei välttämättä näy luottotiedoissa, vaan se toimii kuin asumiskulu, Lujakodin myyntipäällikkö Minna Porokka Lujatalosta kertoo.
Toisin kuin usein ajatellaan, yhtiölaina ei ole kiveen hakattu. Useimmiten osakas voi lyhentää omaa osuuttaan yhtiölainasta kokonaan tai osittain, esimerkiksi kerran tai kaksi vuodessa. Tämä mahdollistaa suunnitelmallisen etenemisen – voit maksaa lainaa pois omassa tahdissa, jos siihen on halu ja mahdollisuus.
Sijoitusasuntojen kohdalla yhtiölainan korko ja lyhennys voivat tietyin edellytyksin olla verovähennyskelpoisia. Tämä parantaa sijoituksen kannattavuutta. On kuitenkin tärkeää huomata, että jos lyhennyksen osuus on ollut verovähennyskelpoinen vastikkeen maksamisen yhteydessä, ei lyhennyksen osuutta voi enää vähentää osana asunnon hankintahintaa asuntoa myydessä.
Yhtiölaina ei ole yhtä riskialtis kuin moni luulee. Koska laina on taloyhtiön nimissä, yhtiöllä on myös valtuuksia puuttua tilanteisiin. Tämä tuo turvaa koko yhtiölle.
– Kyseessä on yhteisvastuullinen laina, jota kuitenkin lyhennetään säännöllisesti. Taloyhtiöllä on myös keinoja turvata maksut, kuten ottaa huoneisto tarvittaessa hallintaan ja kattaa maksuja sitä kautta, Porokka muistuttaa.
Lisäksi yhtiölaina mahdollistaa suurten korjaushankkeiden toteuttamisen ilman, että asukkailta vaaditaan kerralla suuria rahasummia. Tämä tekee esimerkiksi putkiremonteista tai energiatehokkuutta parantavista uudistuksista mahdollisia kaikille asukkaille.
Yhtiölaina on vakiintunut osa suomalaista asuntorahoitusta, eikä syyttä. Se tuo joustoa, vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia niin ostajille kuin rakentajillekin. Kun yhtiölainan rakenteen ymmärtää ja oma talous on suunniteltu realistisesti, se voi olla fiksu ja turvallinen tapa päästä kiinni omaan kotiin tai kasvattaa varallisuutta sijoitusasunnon kautta.
Tutustu tästä uusimpiin Lujakoti-kohteisiimme!




